Kuivan ihon hoitovinkkejä



Minulla on kuiva ja atooppinen iho, mutta olen löytänyt muutamia tuotteita, jotka toimivat ihollani ihan hyvin. Minulla on muutamia vinkkejä rasvaisen ihonkin hoitoon, mutta teen siitä toisen postauksen.

Atooppinen iho on tulehduksellinen ihosairaus, johon voi joutua käyttämään kortisonivoiteita, mutta näitä kannattaa pyrkiä käyttämään niin vähän kuin mahdollista, sillä kortisoni ohentaa ihoa ja laskee sen puolustuskykyä. Minulla atopia oireilee eniten silmien alueella ja koskus kyynärtaipeissa. Joskus iho tulehtui niin pahasti, että silmät turposivat umpeen. Kasvoille on olemassa oma voide, takrolimuusi, joka on reseptivalmiste. Sillä ei ole kortisonin haittoja. Kropan iholle se ei yleensä ole riittävä. Atopia ei yleensä tykkää kylmästä ja kuivasta ilmasta, mutta jokainen ihminen on erilainen. Myös huono sisäilma voi laukaista atopian.


Olen käyttänyt tätä Body Shopin Vitamin E rasvaa teini-iästä lähtien. Tämä on kosteuttava, mutta aika ohut rasva eikä se enää tunnu riittävän iholleni. Nuorena tämä toimi loistavasti, koska iho oli silloin hieman rasvaisempi. Nykyisin rasva toimii kuitenkin ihan hyvin esim. kesällä.

Body Shopin aloe vera sarja on tarkoitettu myös herkälle iholle ja se on tuoksuton.
Body Shop ei käytä elinkokeita tuotteiden testaamiseen.


Nuxe kasvovoide on tällä hetkellä yksi suosikeistani. Tutustuin tähän merkkiin bloggaajapäivillä, josta kerron videolla enemmän. Tämä rasva suojaa ihoa ympäristön epäpuhtauksilta ja näin ollen estää ihoa rypistymästä. Voide on kivan paksu, mutta tässä on todella voimakas tuoksu, joten moni ei tätä sen takia voi käyttää.

Minus 417 rasvaa saa mm. apteekeista. Minulle suositeltiin yhdessä kauppakeskuksessa tämmöistä firming cream rasvaa, joka ei ole mikään ryppyvoide vaan tämmöisen kolmikymppisen iholle hyvä. Ihoni on aika herkkä ja punoittaa usein, mutta tämän piti rauhoittaa tilannetta. Tuote oli ihan hyvä, mutta en muista että tämä olisi mitenkään erikoisen loistava ollut. Kosteutti hyvin ja oli aika paksu.


Nuxelta löytyy lisäksi öljy, jossa on kiva tuoksu. Sitä voi lisätä suoraan iholle, mutta kannattaa muistaa että öljyt haihtuvat iholta nopeaa, joten ne eivät ole hyviä pitkäkestoiseen kosteutukseen. Voiteet toimivat iholla parhaiten. Öljyä voi tosin lisätä voiteen joukkoon. Käytän tuota öljyä yleensä hiuksiin ja etenkin pitkien hiusten latvoihin. Öljy suojaa hiuksia kuivumiselta ja haaroittumiselta.

Nuxe sarjan tuotteet ovat vegaaneja Réve de Miel sarjaa lukuunottamatta, sillä se sisältää hunajaa. Tuo oikealla oleva huulirasva on todella ihana kosteuttaja. Sitä ei tarvitse lisätä kuin pari kertaa päivässä. Huulet eivät jää kiiltäviksi ja tahmeiksi, vaan voide on todella hoitava. Käytin aikoinaan Body Shopin huulirasvoja paljon, mutta tuo Nuxe on tehokkaampi.

Testasin aikoinaan paljon Oriflamen tuotteita, mutta eivät sopineet iholleni.


Lily Alexandra tuotteita saa myös apteekeista ja se muistuttaa tuota 417 voidetta. Tämän tuoksu ei ollut mikään paras, mutta kosteuttajana ihan ok. Mielummin ottaisin kuitenkin 417 voiteen, jos näistä kahdesta pitäisi valita.

Nu Skin tuotteita saa netistä ja kotikutsuilta. Näiden pitäisi olla superhyviä kosteuttajia. Osa on valittanut, että tuotteiden ainesosat ovat herkästi allergisoivia, mutta minä en ole koskaan reagoinut mihinkään voiteeseen mitenkään. Tämä rasva oli ihan hyvä ja voisin ostaa uudestaankin. Kaikki blogissa maininut rasvat ovat suunnilleen samanhintaisia. Ei halvimpia, mutta ei suinkaan kalleimpia.



Phytocean tuotteita saa kosmetologiliikkeistä. Tässä sarjassa on superhyviä kosteuttavia voiteita ja ihana kasvonaamio, joka kosteuttaa ihon hyvin ja tekee ihosta ihanan pehmeän pariksi päiväksi. Pyrin käyttämään naamiota kerran viikossa ja kuivalla talvisäällä jopa kaksi kertaa viikossa. Tämä sarja on uusi suosikkini.



Carbalan on kehitetty vartalon iholle ja nimenomaan atooppiselle iholle. Tämä voide on aivan ihana ja on rauhoittanut minun ihoni täysin. Olen suositellut tätä monelle lapsellekin, jolla on herkkä iho, ja lähes kaikki ovat tästä hyötyneet. Ihana tuote!


Pelkät ulkoiset rasvat eivät riitä hoitamaan ihoa, vaan on myös tärkeää syödä terveellisesti. Mikään lisäravinne ei yksin riitä, mutta jos jotain pitäisi suositella, se olisi ehdottomasti omega-3 öljy. Omega-3 laskee elimistön tulehdustilaa ja näin ollen helpottaa kaikkia tulehdusoireita. Mukaan lukien atopiaoireita.

Markettien öljyt eivät ole laadukkaita, sillä niissä ei ole tarpeeksi kalaöljyjä. Tilaan itse netistä Zinzino merkkistä öljyä, jossa on tarpeeksi EPA ja DHA rasvoja sekä polyfenolisuoja, joka estää kalaöljyjä hapettumasta. Olen kirjoittanut rasvoista kattavan tietopaketin leivontablogiini, kannattaa käydä lukemassa se täältä, mikäli terveys ja ravintoasiat kiinnostavat.

E-vitamiini on myös ihon ja hiusten kannalta hyvä lisäravinne.


Kommentit

Suositut tekstit